lauantai 1. joulukuuta 2012

VALO

http://www.imdb.com/title/tt0453413/
Kysymykset : Mitä kautta hankit elokuvan katsottavaksi ja kuka lapsinäyttelijöistä oli mielestäsi parhain?

Yhdistävä tekijä Morten Faldaas

perjantai 16. marraskuuta 2012

Heart of darkness



Oli tiukka vääntö kahden elokuvan välillä, toisen olin nähnyt viimeksi vuosia sitten ja rakastuin siihen silloin ja toisen tiedän vain "maineensa" perusteella. Hieman pähkäiltyäni päädyin valitsemaan elokuvan josta ei ole tullut mitään positiivista vastaan, mutta tämä kyseinen elokuva antaa kuitenkin suuremman valinnanvapauden siihen minkälaisiin elokuviin blogimme jatkossa menee. Ja huonojen leffojen ystävänä tämä oli pakko valinta sillä en ole kyseistä rainaa aiemmin nähnyt.

Sitten siis miettimään kysymystä ilman että elokuvaa on nähnyt... No mennäänpä välillä sisällölliseen puoleen ja kysytään että kuinka hyvin elokuvan teema on valittu ja onko sen käsittelyssä mielestäsi onnistuttu miten.

Linkki kyseiseen leffaanhan oli Phoebe Nicholls (http://www.imdb.com/name/nm0629498/)


torstai 1. marraskuuta 2012

The Missionary

Ei ollut todellakaan helppo valinta tällä kertaa! Siis valinnanvaraahan olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta en halunnut "tyytyä" sellaisiin elokuviin jotka kaikki ovat nähneet kuten: Maailmojen sota, Indiana Jonesit, Harry Potterit yms. Halusin jotakin erilaista ja sellaista mitä en ole itsekään nähnyt. Aivan viime minuuteilla löysin tämän elokuvan ja senpä saamme siis seuraavaksi katsoa:


Koska en ole elokuvaa nähnyt, on vaikea esittää siitä kysymyksiä. Kysytään siis vaikkapa: Hauskin kohtaus ja mikä jää elokuvasta mieleen?
Linkkinä edelliseen elokuvaan: Maggie Smith.  http://www.imdb.com/title/tt0083449/ 

maanantai 15. lokakuuta 2012

Hook






No viimeksi oli komediaa, niin lähdetään sitten seuraavaksi merirosvojen maailmaan ;). Joskus kauan sitten tullut tämä leffa katsottua, ja ajattelin että voisi olla mukava katsoa taas ja kenties ihmetellä miten aika kultaa muistot. Linkkinä elokuvien välillä on Charlie Korsmo, pojan roolissa molemmissa elokuvissa.


Tekeekö elokuva oikeutta Peter Pan-tarinalle? Eli onko tulkinta toimiva, aikuinen Peter Pan. Dustin Hoffman "pahiksena", miten onnistuu Kapteeni Koukkuna?

maanantai 1. lokakuuta 2012

What About Bob?



http://www.imdb.com/title/tt0103241/

Darjeeling Limitedissä vilahti pari kertaa Bill Murray ja siinähän oli jo saman tien selvillä, että hänestä täytyy linkittää seuraavaan leffaan. Koska edellinen elokuva ei ollut kovinkaan hyvä komediana, niin otetaas avuksi leffa, joka oletettavasti naurattaa enemmän. Meinasin valita erään toisen Murrayn leffan (Mies joka tiesi liian vähän), mutta päädyin tähän sen takia että en ole koskaan nähnyt elokuvan alkupuoliskoa.

Haluaisinkin tietää että kuinka te hyvät blogiin osallistujat näetteRichard Dreyfussin roolin? Onko hänestä hyvä vastine aina niin mainiolle Bill Murraylle? Toisena asiana olisi kiva tietää että kuinka itse sietäisitte Bobia?

Tällä aloitamme leffaketjumme toisen rundin ja toivotankin kaikille mahdollisimman hauskoja hetkiä!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Arvonta part 2

Nyt on ensimmäinen rundi lopuillaan ja uusi on alkamassa. Tähän uuteen rundiin voi lähteä mukaan, eikä edellisiä tarvitse katsoa ja kommentoida. Suoritimme kolmen aikuisen valvonnassa uuden arvonnan, jossa muodostui uusi järjestys, joka on seuraavanlainen:

1. Mr. Moustache
2. Koura
3. Hanna
4. Kimmo
5. Kakkamies
6. -miki-
7. Folkslave
8. Ressu
9. Chili
10. Minttu
11. K.C.
12. Paskaniska

Nyt jokainen leffan valitsija voi sitten esittää vielä 2-3 yleistä kysymystä, joihin jokainen kommentoija sitten vastaisi. Siinä voi kysellä yksityiskohtaisemmin asioita, joita valitsijaa itseään kiinnostaa tietää. Toisen rundin ensimmäinen leffa linkitetään ekan rundin viimeiseen, enää ei nollata tilannetta ja oteta uutta lähtöleffaa.

lauantai 15. syyskuuta 2012

The Darjeeling Limited (2007)


Elokuvan valinnassa tärkeimmäksi kriteeriksi muodostui se etten ollut itse nähnyt sitä aiemmin. Valintani pyöri kahden täysin erilaisen elokuvan kesken, joista jouduin vetää perinteisen 'paperi hatusta' arvonnan. Hävinneen elokuvan aion silti itse katsoa, mutta voittaneesta elokuvasta pääsette tekin nauttimaan. Yhteisenä tekijänä löytyi Natalie Portman ja tässäkin pätkässä päästään nauttimaan koreasta nenäkokoelmasta. Täydelliseksihän tuon rivistön olisi tehnyt, että mukana olisi näytellyt Gérard Depardieu. Ehkäpä hyvän sarjan aikaansaamiseksi katson itsekseni vielä Gérardinkin leffan :)

Katsotaan ja ihmetellään mitä pojat ovat saaneet aikaiseksi.
http://www.imdb.com/title/tt0838221/

maanantai 27. elokuuta 2012

Léon (1994)



Valinta oli tosi paha! Pari jo ennalta katsomaani leffaa kilpaili blogipaikasta, mutta lopulta halusin valita jonkun itselleni uuden leffan.

Monta kertaa olen ollut lähellä katsoa Leonin, mutta jostain syystä jäänyt katsomasta. Leffa on saanut kovat pisteet IMDB:ssä (mikä toisaalta ei kerro mitään, kun ottaa huomioon oman leffamakuni) ja Luc Besson on ollut niin monessa hyvässä ja mielenkiintoisessa leffassa mukana, että nyt pitää lisätä tämä katsottujen listaan.

Yhteys edelliseen leffaan on Audrey, Ellen Green.

Rattoisia elokuvahetkiä kaikille!!!
http://www.imdb.com/title/tt0110413/

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Little Shop of Horrors (1986)

On tullut aika siirtyä komediasta hiukan synkemmille poluille, joskin kieli on edelleen syvällä poskessa. Yhdistävä tekijänä on Christopher Guest, jolla olisi ollut muitakin hienoja elokuvia, mutta päädyin lopulta tähän. Ripaus kauhua ja reippaasti komediaa on nyt tarjolla: http://www.imdb.com/title/tt0091419/

keskiviikko 1. elokuuta 2012

The Invention of Lying: Maailma jossa kaikki puhuvat totta, ihan kaikesta




Valintani meni hieman viime minuuteille, koska aika vaan kuluu ihan älyttömän nopeesti! :) Valinta oli kuitenkin lopulta helppo, kun tämä elokuva osui kohdalle. Päätin jakaa sen kanssanne, koska olen kiinnostunut tietämään kuinka tämän kaltainen huumori uppoaa teihin muihin. Itse pidän Ricky Gervais:in komediasarjoista (The Office ja erityisesti Extras), myöhähäpeä on hauskaa. Omaa mielipidettäni elokuvasta en kerro vielä tarkemmin.   http://www.imdb.com/title/tt1058017/

Linkkinä edelliseen elokuvaan on näyttelijä Philip Seymour Hoffman.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Boogie Nights

Boogie nights on leffa mikä on tullu netissä usein vastaan mutta ei oo kuitenkaan päätyny ikinä katsottavaksi asti. En pahemmin leffasta mitään tiedä joten en lähe tähän mitää sen kummemmin kirjottelemaan. Yhteys edelliseen leffaan on Thomas Jane

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Buffy the Vampire Slayer



Pitkällisen vatvomisen jälkeen päädyin tähän, kenties se turvallisempi ja arvattavampi vaihtoehto mutta olkoon. Se aito ja alkuperäinen Buffy jolla Whedon yritti aikanaan saada sarjaa aikaiseksi mutta homma ei monen mielestä toiminut ja tähän jäi. Minusta taas se parempi Buffy, Gellar otti niin pahasti päähän ettei sitä voinut katsoa, paremmasta (Lue: rahakkaammasta) toteutuksesta huolimatta. Leffa vilisee tuttuja ja tunnettuja naamoja, hyvässä ja pahassa...

http://www.imdb.com/title/tt0103893/

Yhdistävä tekijä= päänäyttelijä Kristy Swanson

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Highway To Hell




Se7venin ja tämän leffan välillä on sellainen yhteys kuin Michael Reid MacKay, joka näytteli Se7enissä sitä sänkyyn sidottua uhria. Katsoin Highway To Hellin trailerin ja olin myyty: vahva värimaailma, laatunäyttelijöitä, Helvetti ja ehkäpä parhaana yksityiskohtana Gilbert Gottfried Hitlerin roolissa! Valinta oli selvä, tämä leffa on nähtävä!

Olkaa hyvät!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Se7en




En osaa valintaani oikeastaan perustella sen enempää kuin tämä on mielestäni hyvä. 4 vuotta taitaa olla jo edellisestä katselukerrasta joten aika katsoa uudestaan. Kirjoitan enemmän sitten arvosteluun etten pilaa mahdollisesti jonkun katselukokemusta. Se7en löytyy myös kirjana ja on oikein hyvä! Ja linkin edelliseen elokuvaan varmaan kaikki tajuaa jo kannesta eli Brad Pitt

tiistai 8. toukokuuta 2012

Snatch

Ajattelin valita leffan josta on sitten melko helppo jatkaa. Eli elokuvassa on paljon "tunnettuja" näyttelijöitä. Kirjoitan sitten myöhemmin oman mielipiteen leffasta. http://www.imdb.com/title/tt0208092/ , tuossa on linkki internet movie databaseen jos elokuvan juoni kiinnostaa ennakkoon. En jaksa sitä itse ruveta tähän kirjoittamaan.

Arvonta

Arvoisat herrat ja nainen, arvonta on suoritettu. Leffat valitaan ja ketjutetaan seuraavassa järjestyksessä:

1. Koura
2. Kakkamies
3. Mr. Moustache
4. Ressu
5. Folkslave
6. Hanna
7. K.C.
8. Paskaniska
9. Kimmo
10. Chili
11. Minttu


Koura alkaa miettimään leffavalintaansa ja kirjoittaa siitä tänne uuden tekstin perusteluineen (leffan kansikuvankin voisi linkittää siihen viestiin?). Jotta kerkiämme saada tämän homman käyntiin, niin Kouran valitsema leffa on oltava katsottuna 1.6 mennessä. Sen jälkeen on normaalit kahden viikon välit.

Onnittelut Kouralle ja odottakaamme innolla hänen valintaansa! Kolminkertainen MYAAAAAA!-huuto!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Ohjeet


Leffaketjun ideana on linkittää uusi elokuva edelliseen nähden ja hyväksyttävänä linkkinä voi toimia näyttelijä tai ohjaaja edellisestä elokuvasta. Sillä ei ole väliä, että kuinka pieni tai mitätön rooli linkkinä toimivalla näyttelijällä/ohjaajalla on, kunhan hän on vain vahvistetusti mukana elokuvassa. IMDB voi toimia tässä asiassa hyvänä tiedonlähteenä.

Vuorot leffan valitsemiseen arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Elokuvia katsotaan kaksi kertaa kuukaudessa ja aikarajat olkoon jokaisen kuun ensimmäinen ja viidestoista päivä. Jokainen leffan katsonut kirjoittaa leffavalinnan alle kommentti-osioon oman mielipiteensä perusteluineen ja antaa leffalle pisteet 1-5. Kommentteja ei kannata lukea, mikäli ei ole vielä itse katsonut leffaa.

Näin ollen kahden viikon välein leffa vaihtuu ja uusi valitsija kirjoittaa uuden viestin, jossa kertoo leffavalintansa perusteluineen ja myös sen että mikä on se linkki edelliseen elokuvaan nähden.

Toivottavasti tulemme näkemään paljon mielenkiintoisia elokuvia!