lauantai 1. joulukuuta 2012

VALO

http://www.imdb.com/title/tt0453413/
Kysymykset : Mitä kautta hankit elokuvan katsottavaksi ja kuka lapsinäyttelijöistä oli mielestäsi parhain?

Yhdistävä tekijä Morten Faldaas

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjastosta löysin tämän pätkän ja lasten DVD:ksi levy oli harvinaisen hyvässä kunnossa. Se jo kertoo elokuvan suosiosta. Ymmärrän etteivät lapset osaa aina eläytyä rooleihinsa hyvin, mutta kun elokuvassa esiintyneiden aikuistenkaan säätämistä en ihan näyttelyksi sanoisi. Ainoa, jonka näyttelijäksi edes tiesin oli pienen roolin vetänyt Antti Litja. Pisteitä ei siis tule näyttelijätyöstä, mutta paras lapsinäyttelijä kun on valittava, sanoisin Julian, joka välillä pyöri poikien mukana.

    Juoni ja käsikirjoitus eivät saa minulta hyvää palautetta, joten jätän sen kokonaan käsittelemättä. Miljöö oli kivaa maalaismaisemaa, mutta sitäkin hyödynnettiin yllättävän vähän. Valaistuksessa jäin ihmettelemään välillä liiallista violetin valon käyttöä, joka ei millään lailla luonut lämmintä tunnelmaa vaan korosti kohtauksen teennäisyyttä.

    Mielenkiinnolla aina katson näitä lapsinäyttelijöiden elokuvia, sillä onnistuessaan ne on hyviä.

    Tämä elokuva saa puvustuksen onnistumisesta pisteen, sillä sen parissa taidettiin nähdä enemmän vaivaa, jotta ajan henki pysyi vireillä.

    Eli 1 piste.

    VastaaPoista
  3. Elokuva ei lopulta ollut niin huono kuin olimme porukalla etukäteen puhuneet. Katselin elokuvaa mielelläni eikä tehnyt edes tiukkaa. Joskin asiaan ehkä vaikutti se, että olin valmiiksi puolikuollut tylsyydestä maatessani mahataudin ja kuumeen kourissa toista vuorokautta...

    Tällaisia lapsi-elokuvia on mukava katsella välillä. Tässä elokuvassa oli lisäksi hyvä sanoma. Näyttelijöistä parhain oli Ville ja hän oli muutenkin tosi sympaattinen ja hellyyttävä. Elokuvan vuokrasimme kirjastosta ja se pätki vain kahdessa kohtaa.
    Pisteet: 1,5/5

    VastaaPoista
  4. Muistan tämän leffan ihan teatterista, ainoan kerran kun tuon näytin oli jopa kaksi (2) ihmistä tullut paikalle. Ja kyseessä oli kummiskin reilun 400 hengen sali, joten suositulta leffa ei näyttänyt.

    Elokuva tuli hankittua kirjastosta lasten korteilla, kun itse ei sitä maksamattomien sakkojen takia olisi saanut lainatuksi.

    Olisin tavallaan halunnut pitää elokuvasta, sillä ei tällaisia kauheasti tehdä. Mutta kuinkas sitten olikaan. Näyttely oli kautta linjan tökeröä, pökkelömäistä ja kankeaa. Ja kaikista isoimpia pökkelöitä oliva aikuiset, joiden olisi osannut kuvitella osata näytellä. Tuli sellainen fiilis, että katson jotain surkeata teatterinäytelmää. Tai ennemkin koulunäytelmää. Herrajumala, kyllä suomalaiset ovat monien muiden maiden näyttelijöihin verrattuna surkeita. Luonnollisuus puuttuu täysin, liekö sitten repliikkien syy. Extroissa lapset olivat heti luontevan kuuloisia kun ei ollut ohjaajaa vetämässä teatterishowta.

    Mutta mikäs oli oikein se köyhän miehen Darth Vader? En ymmärtänyt yhtään, että miten helvetissä yritetään lastenleffaan noin tökeröillä keinoilla korostaa miehen pahuutta. Poltti tupakkia, hyi. Repi julisteenkin.

    Ohjaaja käytti aika paljon jotain violettia valoa, joka ei tuntunut ollenkaan sopivan elokuvan tunnelmaan. Tämä selvisi sitten kun vähän netistä otin selvää että mikä mies on Kaija Juurikkala. Hippihän se oli. Henkiportaaleja, mennyttä elämää (oli nuori raiskattu japanilaistyttö, jonka isänsä syötti karhulle suojellakseen sukunsa kunniaa) ha ääniä päässä. Eli ihan aito taidehörhö, jolla ei tunne olevan eväitä oikeasti nautittavan taiteen tekemiseen.

    Elokuva vain oli umpisurkea, saakoon pisteensä puvustuksesta 0,5/5

    VastaaPoista
  5. Ei ei ni ei suomalaiset lapsinäyttelijät ei vaan osaa näytellä. Tuntu pahalta katsoa kun lapset lausuivat vuorosanoja ku luonnollisuus puuttui joka repliikissä. Jostain syystä myöskään aikuisetkaan eivät siinä onnistuneet. Jos joku lapsinäyttelijä pitää valita niin ehkä Valo jos vaan ei puhunut mitään.

    Juonesta en nyt pahemmin voi mitään sanoa. Sanoma oli hyvä, mutta toteutuksessa ei onnistuttu sinnepäinkään.

    Elokuva sattu sopivasti tulemaan televisiota niin ei tarvinnu lähteä mistään etsimään ja varsinkaan tän katsomisesta maksamaan.

    Pisteitä 0.5/5 koska kuitenkin jakso suht helposti kestonsa ansiosta katsomaan.

    VastaaPoista
  6. Tavallaan kirjastostahan tämä löytyi, kiitos Hannan ja Kallen lasten. Hyvä lapsinäyttelijä on hyvin sumea käsite, sellaista kun ei tahdo olla ja suomalaisten näyttelijöiden taso on muutoinkin heikko. Sanotaan nyt Valon näyttelijä jos on pakko joku nimetä.

    Leffa on aivan liian hidas, laahaava ja raskas lasten elokuvaksi, uskoisin että lapsi jaksaa istua tämän paikoillaan vain hyvin lääkittynä, joten kohdeyleisö on ollut pahasti arvonnassa ja elokuvan teemat tärkeydestään huolimatta jää tympääntymisen jalkoihin. Lavastukset ja puvustus on huomattavasti keskiverto Suomi-elokuvaa paremmat joten vaikka ohjaaja onkin puusilmä niin kyllä tämän kesti ilman silmien puhkomista katsoa, vaikkakin parissa osassa. Toiste ei kyllä tarvitse.

    Kirosin tämän valitsijan henkilökohtaisesti alimpaan helvettiin mutta jos nyt ei kumminkaan. Joku limbo tai kiinalainen Elävältä Nyljettyjen Helvetti voi olla passelimpi.

    1/5

    VastaaPoista
  7. Ihan uusi tuttavuus. Muistan nähneeni kannen joskus Filmtownissa töissä ollessani, mutten ikinä ole tutstunut leffaan sen enempää. Hain siis leffan Filmtownista eurolla. Ei onneksi tarvinut enempää maksaa. 

    Mielestäni leffassa oli hyvät ainekset ja tarina oli ihan kohtuullisen mielenkiintoinen. Osittain katselu kokemusta pilasi naarmuinen dvd-levy ja pari kertaa piti hypätä 5min eteenpäin. Mielestäni tarina olisi voitu kertoa paremmin, pohjustaa Valon tarinaa enemmän ennen kuin he muuttivat kylään. Samoin leffassa oli tosi kummallisia valaistusvalintoja, vihreitä ja vaaleanpunaisia valoja ja niitä oli ihan missä sattuu kohdissa. Aluksi ajattelin, että ne tehostavat joitakin Valon tunnetiloja tai muuta vastaavaa, mutta loppuen lopuksi tuntui tosiaan siltä, että niitä oli ihan missä sattuu kohdissa. 

    Lapsinäyttelijät olisivat voineet olla paremmat. Varsinkin Ville oli aika puinen näyttelijä, luonnetta ei juuri ollut. Kaikki tuntui hänen kohdallaan pelkästään ulkoaopetellulta. Parhaiten näytteli ehkä Valo, jonka mietteliäisyys oli aika hyvin onnistunut. Myöskään aikuiset näyttelijät eivät olleet parhaasta päästä. Katsoin tämän melkein heti Tie Pohjoiseen jälkeen ja näytteleminen tuntui todella puiselta sen jälkeen. Toisaalta kiva katsoa suomalainen leffa, jossa ei aina ole samat näyttelijät. 

    Leffan jälkeen luin myös wikipediasta Valon elämästä. Tuntui nopeasti selailtuaan, että leffa oli aika pitkälti väritetty. 

    1,5/5

    VastaaPoista