Ajattelin valita leffan josta on sitten melko helppo jatkaa. Eli elokuvassa on paljon "tunnettuja" näyttelijöitä. Kirjoitan sitten myöhemmin oman mielipiteen leffasta. http://www.imdb.com/title/tt0208092/ , tuossa on linkki internet movie databaseen jos elokuvan juoni kiinnostaa ennakkoon. En jaksa sitä itse ruveta tähän kirjoittamaan.

No niin, en ole koskaan nähnyt Snatchia ja nyt sen katsottuani täytyy sanoa että oli pirun mukava kokemus. Päällimmäisenä ilonaiheena oli virkistävän erilaiset brittiaksentit, tuovat kummasti lisää persoonaallisuutta. Snatchin rytmi toi mieleen monet muutkin brittileffat, eikä paikalleen paljoa jääty, lienekö missään kohdin. Näyttelijäsuorituksissa ei ollut minkäänlaisia heikkouksia, vaikka henkilöitä olikin aika lailla. Musiikki ja kuva pelasivat myös erittäin hyvin yhteen.
VastaaPoistaSuurimpana ilonaiheena oli kaksi mustaa ryöstäjää kun yrittivät päästä turvaovesta läpitte, hehe.
Tämä taitaakin olla minulle ensimmäinen Guy Ritchien leffa ja kokemus oli positiivinen.
Pisteitä annettakoon 4 tähteä.
Katsottiin tää leffa eilen täällä Jyväskylässä ja oli kyl tosi hyvä! Hauskoja kohtia riitti eikä tylsiä hetkiä ollut yhtään. Erilaiset murteet/puhetyylit toivat kivan lisän, erityisesti mustalaisten.
VastaaPoistaNäyttelijät oli hyviä ja elokuvan leikkaustyyli sopi leffaan täydellisesti ja lisäsi näin omalta osaltaan sen nopeatempoisuutta.
Kiitokset Kouralle hyvästä leffavalinnasta! :)
Pisteet: 4 tähteä
Joskus juniorina taisin katsoa Snatchin, mutta en muistanut leffasta mitään. Kyseessähän on hyvinkin perinteinen brittileffa, jossa on mustaa huumoria, väkivaltaa ja rikollisuutta. Snatch taitaa olla kyseisen tyylin leffojen aloittaja ja olenkin katsonut paljon vastaavia leffoja. Vastaavissa leffoissa on aina äärettömän tiukka näyttelijä kaarti, nopeatempoisuus ja tietty "maanläheinen" lähestyminen.
VastaaPoistaPuolentoista tuntia väkivaltaa ja rikollisuutta, joten pakkohan se on toimia. Leffa oli alkuun hyvinkin sekava ja hahmojen jatkuva vaihtelu meinasi häiritä krapulasta toipuvaa mieltäni, sisänsä hyviä hahmoja oli paljon, mutta osan osuudet jäivät turhan lyhyiksi. Esimerkiksi Vinnie Jonesin esittämä Bullet Tooth Tony ansaitsisi ihan oman leffansa. Statham veti roolinsa todella hyvin ja empä ole kaverilta vieläkään nähnyt huonoa leffaa.
Ihan ok pätkä ja varmasti tulessaan on tuonut uuden tuulahduksen leffoihin. Ei kumminkaan sellainen, että jaksaisin toiste katsoa, ainakaan kovin äkkiä. 3/5
Katsoin tän joskus pikkusena ja ainut mitä muistin oli kohtaus jossa kaikki ajavat samassa paikassa, maitopurkki lentää, miehen päälle ajetaan jne.. Ja edelleen se oli kaikista hauskin kohtaus leffasta. Juoni oli hyvin kasattu, kuten monissa muissakin Guy Richien leffoissa. Jokainen hahmo ansaitsi paikkansa leffassa! Suosikit oli kyllä nigga trio. Jaksaisi katsoa uudestaankin ja varmasti löytyisi paljon jotakin uutta, mitä ei ensimmäisellä (tai toisella) kerralla huomannut. Semmosta mongerrusta mustalaisilla, että tekstit on kyllä pakko olla!
VastaaPoista4/5
Hauska leffahan tämä, monesti katsonut aikaisemmin mutta pieniä yksityiskohtia oli joita ei muistanut ja mielestäni tämän elokuvan uudestikatsottavuus on erittäin hyvä (taisi olla viides kerta itselleni). Joka katselukerran jälkeen elokuva vain mystisesti paranee! Yhdyn kalleen kyllä hauskimmassa kohtauksessa. Jaksaa joka kerta naurattaa :D En sen enempää jaksa sepostaa.
VastaaPoistaPISTEET 4
Hieno elokuva joka puolelta tarkasteltuna, nopeat leikkaukset, roolitus ja hauska dialogi. Katsonut vuosien saatossa lähemmäs kymmenen kertaa ja joka kerta jaksaa naurattaa, ensimmäisen kerran elokuvissa oli pakko käydä katsomassa Lock Stockin jälkimainingeissa. Ei ehkä mikään maailman merkittävin teos, mutta erittäin viihdyttävä, hauska ja toimiva elokuva.
VastaaPoista4/5 bojoa, koska tällä ei paranneta syöpää
Ehdottomasti rikoselokuvien aatelia, nerokas käsikirjoitus ja toteutus, näin monisyisen tarinankerronnan voisi ryssiä todella helposti. Henkilöhahmoja on useamman leffan verran ja kaikki tarpeellisia, yhtäkään en jättäisi pois. Ja musiikkipuoli sitten: En varmaan kotona soundtrackiä paljon kuuntelisi mutta jumalauta että kaikki biisit toimii kuvan kanssa. Loistokamaa edelleen.
VastaaPoista5/5
PoistaJuuri niin loistava elokuva ku muistin olevan. Kun hommat rupee menemään pieleen, niin ne kanssa menee pieleen. Henkilöt tuossa on kyllä loistavia, Boris the Blade jne. Ja kyllähän elokuvan hauskin kohtaus on varmaan se ku sankarit menee ryöstämään sen vedonlyöntitoimiston, ei helvetti sentään.
VastaaPoista5/5
Muistahan Ressu antaa pisteet, niin voidaan sitten myöhemmin katsoa kaikkien leffojen keskiarvot ja vertailla, että kenen valinta oli parhain.
VastaaPoistaLock, stock and two smoking barrels oli Richieltä vielä hieman tyylinsä etsimistä, mutta tässä se sitten alkoikin jo löytymään. Visuaalisesti tämä ja Lock stock olivat aikoinaan yhdet minua säväyttävämmeistä elokuvista, jotka harmi kyllä eivät ole kestäneet mielestäni aikaa niin hyvin kuin olin odottanut.
VastaaPoistaKerronnallisesti elokuva on kyllä aivan omassa luokassaan, etenkin leikkaus täytyy mainita, sillä oli melkein yhtä hieno kokemus leikkaukselta kuin Moulin rouge (ei, tämä ei ollut vitsi). Kuvaukseltaankaan elokuva ei ole yhtään huono, päinvastoin, minulla vaan taisi olla liian hienot muistikuvat vanhoista kokemuksista Snatchin parissa jotka sitten johtivat virheellisltä pohjalta rakennettuun pettymykseen <-(wtf?)
Mutta erityismaininnan ansaitsee kyllä Brad Pitt ja hänen mustalaismurteensa, meni varmaan koko lukio läpi murretta imitoiden.
Arvosana 3/5, kymmenen vuotta sitten 5/5. Perhanan aika kun kultaa muistoja liikaa.
Vuoden sisällä on tullu katottua tää ny pari kertaa ja kyllä tän jakso edelleen hyvin kahtoa. Varmasti juuri nopeitten leikkausten, hauskojen kohtausten, juonen nopean etenemisen ja näyttelijäsuoritusten takia, joiden ansiosta leffa ei ala puuduttamaan missään vaiheessa.
VastaaPoistaErilaiset aksentit oli kyllä mahtavuutta, mutta ilman tekstityksiä ei olis kyl leffaa pystyny kahtomaan. Ainakaan itse en olis.
Mielenkiinnolla ootan mikä seuraavan henkilön valinta on tämän leffan jälkeen.
Arvosana 4/5
Guy Ritchien ohjaus toimii, näyttelijät loistaa, huumori puree eikä elokuvassa ole mitään mikä olisi minua vaivannut. 5 tähtöstä.
VastaaPoista