perjantai 15. helmikuuta 2013

An Innocent Man

IMDB-linkki



M.C. Gaineyn kautta pääsemme jatkamaan karvaisella menolla, tosin tarjonta vaihtuu miespuoliseen karvoitukseen - Tom Selleckin viiksiä ei voi sivuuttaa kun on mahdollisuus valita hänen elokuvansa. Tämän ovat oletettavasti suurin osa joskus nähneet, mutta kenties kaikki eivät ole sitä aivan lähiaikoina katsoneet.


Jos elokuvasta tehtäisiin uusinta versio,
- kenet haluaisit nähdä Jimmien roolissa?
- kenen ohjaamana haluaisit nähdä tämän pätkän?

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tangled


Jälleen vaikea valinta. Päädyin tähän, koska ajattelin, ettei tätä välttämättä ole vielä kovin moni ehtinyt katsoa (vaikka ei ihan uusin olekaan) ja toiseksi blogissa ei ole vielä ollut yhtään animaatiota. Itse pidän animaatioista sekä vanhemmista, mutta myös uudemmista. Linkkinä Ron Perlman.

Kysymyksinä tällä kertaa: 
1. Miten vertaisit tätä Disneyn vanhoihin piirrosanimaatioihin?
2. Jäikö kenenkään ääninäytteliän suoritus erityisesti mieleen?

http://www.imdb.com/title/tt0398286/

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Bunraku


Kiitos että päästiin suomalaisista pois. Vaikka suomalaisen näyttelijän kautta tähän päädyinkin. Clooneyn leffat on tuttuja vähän kaikille joten vaihtoehtona italialaiset, no oishan niissä ollut Stehndahl Syndrome, ja ruåttalaisia paljonki mitä ei ole nähny mutta tähän päädyin Samuli (Samuel) Vauramon kautta joka oli nuori hurri Americanissa ja tässä takuulla yhtä iso rooli. Enkä ollut koskaan katsonut vaikka tässä onkin Ron Perlman.

Ja ne kysymykset, jotka pähkäilin ennen tämän katsomista:

1. Onko Josh Hartnetista näyttelijäksi tässäkään? (Ei ole ollut missään muussa)
2. Kuinka Mike (Faith No More) Patton suoriutuu ääni roolistansa, äänen käyttäjänähän mies on          legenda musiikki puolella ja peleissä mm The Darknesissa Darknessin ääni joka on lähinnä murinaa.

Imdb

http://www.imdb.com/title/tt1181795/?ref_=fn_al_tt_1

tiistai 1. tammikuuta 2013

The American

Jotta päästiin pois suomi leffoista valitsin tämän. En ole leffaa itse aiemmin katsonu, vaikka joskus ollut tarkoitus. Linkkinä edelliseen Irina Björklund. Kysymykset : miten Irina suoriutuu näyttelijänä? Oliko elokuvassa mitään omaperäistä?